Ruskaretki 2007

 

Matka alkoi käymällä Särestöniemen taiteilijakodissa. Mielenkiintoista oli näyttelytilan toisessa kerroksessa oleva n. 2m syvä uima-allas.
Allas

Matka jatkui Hetan kautta Norjaan, jossa oli iso kylä keskellä ei-mitään.
Kylä

Maisemia katsellen jatkettiin matkaa paikkaan, josta tie kääntyy Karigasniemeen.
Gievdneguoika

Seuraavana päivänä alkoi matka Norjaan. Sinne mentiin Tenon alakönkään ohi.
Alaköngäs

Suomen pohjoisin piste on Nuorgam.
Nuorgam

Norjan puolella Teno ylitetään Tana kylän sillan kautta. Taustalla pilkottaa Tana bru, jonka edessä on perhokalastajien tunnusmerkki.
Vapa

Tana kylästä pohjoiseen tulee vastaan korkeimmat vuoret. Taustalla näkyvät ovat n. 20 km päässä ja n. 750 m korkeat. Ne ei näytä kovin korkeilta, koska kuva on otettu n. 350 m korkeudessa.
Vuoret

Kivi on näillä tuntureilla jänskän ruskeaa.
Kivi

Norjan vuonot ovat tunturien rajaamia. Tämä taustalla on n. 350m korkea.
Vuono ja kylä

Matka suuntautui aina Nordkappiin asti. Näköalatasanne on pohjoisin piste, johon autolla Euroopan mantereella pääsee
Nordkapp

Varsinaisesti Euroopan mantereen pohjoisin piste on n. 10 km vaelluksen päässä oleva niemi, joka näkyy näköalatasanteelta.
Euroopan Pohjoisin mannerpiste

Sieltä paluu jatkui Lakselvin kautta Karigasniemeen, josta matkasta ei ole kuvaa. Siitä ei voikaan olla, koska matkan varrella on Norjan asevoimien tukikohta.

Kolmantena päivänä matka jatkui 4-tietä pitkin etelään. Utsjoelta lähdettyä ensimmäisenä on Kevon puisto, jossa kulkee joki.
Kevon joki

Joen rantakivillä oli itikka kylmää palelemassa.
Itikka

Inarin ja Ivalon puolessavälissä on Karhunkolokivi, joka on 1930 löydetty ontto kivi.
Karhukolo

"Kiven sisällä" on vieraskirja. Onneksi se ei ollut karhun ruokalista ...
Vieraskirja

Matkalla piti tietenkin käydä Kaunispään laella katsomassa jängän ruskaa.
Kaunispää

Ja tietenkin ... kuinka voisi paluumatkalla ajatellakaan ohittavansa Napapiirillä Joulupukin kylää?
Napapiiri

 


Paluu edelliselle sivulle